*

Roger Kulmala Kansallismielistä ajattelua

Kaikki blogit puheenaiheesta Yhdysvaltain politiikka

Trumpin ensimmäinen puolivuotiskausi

Tänään on kulunut tasan puoli vuotta Donald Trumpin tammikuisista virkaanastujaisista. Tuona aikana olisi pitänyt saada aikaankin jotakin, sillä kongressin välivaalit ovat runsaan vuoden kuluttua ja kolmen vuoden päästä puolueet nimeävät ehdokkaansa seuraaviin presidentinvaaleihin. Nyt on siis sopiva aika arvioida, onko Yhdysvallat alkanut kehittyä presidentin tekemien lupausten suuntaisesti.

Mitä presidentti lupasi?

Presidentin maailmanvalloitusmatka

Washingtonissa vallitsi viime viikolla täysi kaaos Donald Trumpin lähtiessä ensimmäiselle ulkomaamatkalleen. Saudi-Arabiassa hän saattoi olla tyytyväinen saamaansa kuninkaalliseen vastaanottoon, mutta Yhdysvallat tuskin hyötyy presidentin yksioikoisesta asettumisesta Iranin vastustajien puolelle lähi-Itää nykyisin jakavassa hegemoniataistelussa. Miehen uskottavuutta terrorismin vastustajana syö pahasti hänen skeptinen suhtautumisensa ilmastonmuutokseen. Sen on todettu lisäävän terrorismin uhkaa.

Tekikö Trump väärin erottaessaan FBI:n johtajan?

Tämän päivän kuumiin uutinen Yhdysvaltain politiikassa on kohupresidentti Donald Trumpin päätös erottaa liittovaltion keskusrikospoliisi FBI:n johtaja James Comeyn. Moni on epäillyt, että FBI:n tutkinta Trumpin vaalikampanjan yhteyksistä Venäjän tiedustelupalveluun olisi ärsyttänyt Trumpia liikaa ja Trump olisi päättänyt näpäyttää Comeyn ulos pelistä.

Donald Trump on tämän ajan George W. Bush

Kolme vuotta sitten Helsingin Sanomat luonnehti George W. Bushia "Yhdysvaltain inhotuksi presidentiksi", josta oli eläkkeellä tullut suositumpi kuin istuvasta presidentistä Barack Obamasta. Muistan myös kuinka vuonna 2004 suomalainen media kirjoitti, että eihän Bushia nyt sentään toista kertaa presidentiksi valita. Kyllä valittiin ja selvin luvuin.

Donald Trumpin virkaanastujaispuhe: Instituution ilmentymä

Millaista virkaanastujaispuhetta voidaan tänään odottaa Yhdysvaltain presidentiksi nousevalta Donald Trumpilta? Hänen aikaisempien puheiden ja lausuntojen perusteella virkaanastujaispuhe voi sisältää ihan mitä tahansa. Jos hän kuitenkin noudattaa perinteitä, on olemassa muutama kirjoittamaton sääntö, joita uuden presidentin tulisi virkaanastujaispuheessaan huomioida.

Valitsijamiehet sinetöivät Trumpin vaalivoiton.

Eilen oli Yhdysvaltain politiikassa vilkas päivä. Ympäri maata 538 valitsijamiestä kokoontuivat antamaan äänensä kansakunnan 58. presidentinvaaleissa. Osavaltioiden mukaisesti jaetut valitsijamiesryhmät kunnioittavat osavaltioidensa asukkaiden tahtoa eivätkä koko kansakunnan antamaa valtuutusta marraskuun 8. päivän vaaleissa. Aamuyöstä Suomen aikaan päättyneet tilaisuudet eivät juuri muuttaneet valitsijamiesten jakaumaa vaalipäivästä.  

Vastavalittu presidentti Trump, olen pettynyt Teihin.

Olen viime aikoina saanut useita sähköposteja Yhdysvaltain tulevalta presidentiltä. Sävy viesteissä on varsin kohtelias ja yhtenäisyyttä rakentava, kuten voitte viimeisimmästä viestistä itse todeta:

"Dear Jani,

The Election may be over, but our work is just getting started.

In 58 days, we begin our mission to Make America Great Again!

As I've said so many time before, I will not be able to do it alone. I'll need you to step up and play and active role in fixing our country and enacting our platform for America.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä