Roger Kulmala Kansallismielistä ajattelua

Vapaavuori haastamassa Orpoa sote aseenaan?

Suomen politiikassa on lähiaikoina ollut Paavo Väyrysen puoluekuvioiden lisäksi pinnalla kokoomuksesta kuuluneet soraäänet Sipilän hallituksen sote- ja maakuntauudistusta vastaan, mikä on johtanut, että hallituksen niukan eduskuntaenemmistön takia uudistusten läpimeno on eduskunnassa vaarassa.

Kokoomuksen markkinaliberaaliasiipeä edustava Elina Lepomäki aloitti tyrmäämällä rajusti hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen ja antamalla ymmärtää että äänestää uudistuksia vastaan eduskunnassa. Kokoomuslaisista kansanedustajista myös Hjallis Harkimo ja Susanna Koski ovat olleet hyvin kriittisiä uudistusta kohtaan, mutta eivät ole julkisuudessa sanoneet äänestävänsä uudistusta vastaan, ainakaan vielä.

Koska Sipilän hallituksella on eduskunnassa 105 kansanedustajaa ja koko oppositio on tiukasti uudistusta vastaan, niin sote- ja maakuntauudistuksen läpimeno eduskunnassa ei ole sellainen läpihuutojuttu, mitä Suomen poliittisessa kulttuurissa enemmistöhallitusten aikana on totuttu.

Julkisuudessa on paljon spekuloitu, mikä oli Lepomäen ulostulon motiivi. Lepomäki perustelee vastustustaan uudistukselle sen verran perusteellisesti, että on syytä uskoa, että espoolainen Lepomäki ei oikeasti usko uudistukseen ja pitää maakuntauudistusta oikeasti haitallisena, kuten moni muu kokoomuslainen pääkaupunkiseudulta.

Suomessa on kuitenkin hyvin harvinaista, että hallituspuolueen kansanedustaja äänestää hallituksen esitystä vastaan, varsinkin sote- ja maakuntauudistuksen kaltaista hallituksen päähanketta vastaan, varsinkin kun hallituksella on niukka enemmistö ja jokainen ääni on arvokas. Siksi on syytä pohtia, onko taustalla suurempia poliittisia kuvioita.

Lepomäen ulostulo sai nuivan vastaanoton suurelta osaa kokoomuksen eduskuntaryhmää sekä hallituskumppaneilta. Näkyvin Lepomäkeä puolustanut kokoomushahmo olikin Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, joka tyrmäsi sote- ja erityisesti maakuntauudistuksen hyvin rajusti.

Helsingin pormestarina Vapaavuori on viran puolesta kriittinen sote- ja maakuntauudistusta kohtaan, koska se veisi sotevaltaa pois Helsingin kaupungilta ja olisi Helsingille taloudellisesti epäedullinen kaupungille.

Tänään Vapaavuori jatkoi julkaisemalla blogin, jossa haukkuu uudistuksen, mutta ei tyydy tähän. 

Otteita Vapaavuoren blogista:

"Hieman yleistäen ja kärjistäen puoluekonttoreiden intressi on mahdollisimman laaja ja raskas byrokratiakoneisto. Tällä tavalla ne saavat mahdollisimman monelle maakuntavaaliehdokkaalle jonkun kokouspalkkioita tuottavan luottamuselimen ja pystyvät motivoimaan muitakin kuin kärkiehdokkaita vaaleihin. Samalla puolueiden puolueverotienestit maksimoituvat. Maakuntien oma etu sen sijaan voisi olla suppeampi ja tehokkaampi rakenne ottaen huomioon se, ettei niille ole tulossa yleistä toimialaa, ja että näin ainakin alkuvaiheessa vältettäisiin massiivisen lisäkustannuksia aiheuttavan monimutkaisen koneiston luominen.

Sinänsä on jännittävää, että samainen hallitus, joka alkutaipaleellaan hankki suosiota puhumalla poliittisista virkanimityksistä luopumisesta, byrokratian keventämisestä sekä ministerien ja avustajien määrän vähentämisestä, on luomassa maahan ennenäkemättömän poliittisten virkanimitysten kerrostuman ja politrukkirälssin vyöryn."

"Kaikki edellä sanottu on tietty kuitenkin pelkkää akateemista pohdiskelua. Maakuntauudistushan kaatuu vielä kevään aikana, eikä maakuntavaaleja koskaan järjestetä!"

Vapaavuori ei mainitse kokoomusta nimeltä, mutta kokoomus on ollut Sipilän hallituksen yksi pääpuolue, joten tämä on kovaa arvostelua Vapaavuoren omaa puoluetta tai ainakin sen johtoa kohtaan. Vapaavuori on hyvin varma myös maakuntauudistuksen kaatumisesta.

Kokoomus järjestää Turussa 8.-10.06.2018 puoluekokouksen, jossa puheenjohtaja Petteri Orpon tehtävä on katkolla. Toistaiseksi hänelle ei ole ilmoittautunut vastaehdokkaita, mutta Vapaavuoren toiminta selittyisi, jos hänellä olisi käynnissä puheenjohtajakampanja. 

Hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen hyväksyminen on aikataulutettu eduskunnassa myös kesäkuulle, tarkempaa päivämäärää ei ole toistaiseksi tiedossa. Voi käydä niin, että näemme kevään aikana kokoomuksen ja hallituksen sisäinen draaman, jossa kamppaillaan samalla sotesta, maakunnista ja kokoomuksen puheejohtajuudesta.

Seuraavanlainen skenaario voi olla Vapaavuorella päässään:

Vapaavuori aloittaa yhdessä Lepomäen ja muutaman muun kokoomuslaisen kansanedustajan kanssa sote- ja maakuntauudistuksen keikuttamisen julkisuudessa, mikä saa Sipilän ja erityisesti Orpon näyttämään heikoilta. Kun painetta on tullut tarpeeksi, niin Vapaavuori ilmoittaa tavoittelevansa kokoomuksen puheenjohtajuutta ja kaatavansa sote- ja maakuntauudistuksen voittaessaan. Kokoomuksen kannatus keskittyy isoihin kaupunkeihin, jotka olisivat maakuntauudistuksen häviäjiä, joten Vapaavuorella on hyvät mahdollisuudet saada paljon tukea kokoomuksen kentältä.

Tässä vaiheessa uudistus voi jo kaatua, jos Vapaavuoren taakse ilmoittautuu yli viisi kokoomuksen kansanedustajaa, jotka samalla sanovat äänestävänsä sote- ja maakuntauudistusta vastaan. Tällöin Sipilän hallitus voi kaatua ja kokoomuksen puoluekokoukseen mennessä Orpo joutuisi tavoittelemaan jatkokautta kaatuneen hallituksen raunioissa.

Sote- ja maakuntauudistus ja Sipilän hallitus voi kestää kokoomuksen puoluekokoukseen asti, mutta jos Vapaavuori siellä voittaa, niin se on sote- ja maakuntauudistuksen loppu ja aika varmasti myös Sipilän hallituksen. Eduskunnassa ei oletettavasti ole haluja muodostaa uutta hallitusta vaalikauden lopun ajaksi, joten edessä olisi loppukesästä hajotusvaalit, joihin Vapaavuoro johtaisi kokoomuksen sen pääministeriehdokkaana.

Tämä on hurja skenaario, eikä Vapaavuori ole toistaiseksi suoraan ilmaissut tavoittelevansa kokoomuksen puheenjohtajuutta. Mutta politiikassa moni asia on mahdollinen, joten asia on vähintään spekulaation arvoinen. Vapaavuori pyrki kokoomuksen johtoon jo 2014, mutta hävisi silloin hieman yllättäen Stubbille. Nyt voisi olla revanssin paikka. Vapaavuori on suosittu kansan keskuudessa, kuten kuntavaalit 2017 todisti, miksi ei muuttaisi suosiotaan pääministerin hillotolpaksi?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Orpoa ollaan siirtämässä sivuun. Pienikokoinen, epäkarismaattinen ja varsin aikaansaamaton puheenjohtaja ei miellytä kokoomuksen oikeaa laitaa. Hyvä niin ja toivoa sopii, että onnistuu.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Orpo lensi Vapaavuoren vieraaksi Luxemburgiin keväällä 2016. Mistä he silloin sopivat?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001200199.html

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Asia on nyt vain niin, että kokoomuksen Helsingin siipi on totaalisen kyllästynyt Orpoon, kenkää tulee.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Vapaavuorella on todellakin menossa kampanja. Helsinki tarvitsee hallitukseen oman edustajansa, mielellään pääministerin.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

"Käteisen" ja Stubbin jälkeen Kokoomuksen ryvettyneen maineen raunioilla oli pakko valita mauton, väritön ja hajuton johtaja ja saada näiden kahden puoluekentässä aiheuttamat laineet hieman loivenemaan, mutta nyt, kun Sipilä vie Orpoa kuin laskiämpäriä ja tämä sen kun pönöttää punakkana vieressä, onkin valinta osoittautunut sudeksi ja on kiire saada kurssi taas käännettyä voitokkaaseen suuntaan. Vapaavuori, sekä Lepomäki ovat näyttäneet jo kannuksensa, ja nyt lienee näiden kahden välinen otatus tiedossa. Ehkäpä nyt tärppäisi

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Helsinkiläisillä ei ole ollut pääministeriä miesmuistiin, Lipposta ei lasketa.

Käyttäjän ThomasPlikk kuva
Thomas Pälikkö

Mitäpä jos taustalle ei olekaan politikointia, vaan rehellinen huoli syntymäisillään olevasta katastrofaalisesta maakuntahallinto- ja sote -uudistuksesta.

Jungner kuvasi hyvin kirjoituksessaan syntymässä olevien ongelmien juuret:

”Käsillä oleva sote- ja maakuntauudistus on valuvikainen ja juosten kustu, koska sen on suunnitellut ja sopinut hyvin pieni sisäpiiri, joka ei ole syvällisesti tiennyt mistä on kysymys ja joka ei ole halunnut tai kyennyt kysyä niiltä jotka tietävät. Jokainen sotea ratkonut hallitus on ollut saman dilemman edessä, tahto ylittää kyvyt koska sisäpiiri on ollut niin pieni. Vähän kuin kultakala joka haluaa kiivetä puuhun, jonka ylpeys ei anna myöden kilauttaa kaverilta apua ja joka siksi syyttää maljassaan tyhmää maailmaa siitä, että ei onnistu.”

Ja huolta jaetaan myös HS tänään, Mielipide: Maakunta-sote vaarantaisi helsinkiläisten peruspalvelut.

”Hallituksen esittämä valtionosuuksien laskentakaava on Uudellemaalle poikkeuksellisen epäedullinen.

Uudistuksen seurauksena syntyisi ensimmäisenä vuotena 200-400 miljoonan euron alijäämä. Kymmenessä vuodessa Uudenmaan maakunnan rahoitusvaje olisi n. 1,2 miljardia.

Mistä puuttuvat rahat? Pääkaupunkiseudun veronmaksajilta tietty.

Kirjoituksen allekirjoittajina Helsingin kaupunginhallituksen jäseniä seuraavista puolueista: Kok., Vihreä, SD, Vas., R, PS. ”

Että se siitä politiikasta. Huoli on yhteinen ja puoluerajat ylittävä. Uskon Vapaavuoren ajattelevan myös näin, lapsellinen politikointi ei oikein istu näin isoon hiekkalaatikkoon.

Saa sitä tietty leikkiä kaikenlaisilla juonittelukuvioilla.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

"Mitäpä jos taustalle ei olekaan politikointia, vaan rehellinen huoli syntymäisillään olevasta katastrofaalisesta maakuntahallinto- ja sote -uudistuksesta."

Toivon todellakin, että asia olisi niin kuin uumoilet, mutta tuo asetelma pakottaa miettimään myös tätä poliittista kuviota. Keskusta on nyt pyörittänyt tätä rulettia nyt niin taitavasti, että sen aiemmat edesottamukset huomioiden on pakko suhtautua tähän härdeliin suurella varauksella. Kepulien iltalypsy me kaikki tiedämme, eikä niistä koskaan seuraa kaupunkilaisille mitään hyvää.

Vesa Kaitera

Näin Kokoomuksessa 46 vuotta toimineena en usko lainkaan, että Jan Vapaavuori voisi voittaa Petteri Orpon Kokoomuksen puheenjohtajvaalissa. Ne tekijät, jotka torppasivat Vapaavuoren valinnan puheenjohtajaksi kesällä 2014, ovat nimittäin edelleen olemassa. Olen myös jokseenkin varma siitä, että myös Vapaavuori tietää poliittiset realiteetit. Hänen ensisijainen tavoitteensa ei siis todennäköisesti ole Kokoomuksen puheenjohtajuus. Mutta maakuntauudistuksen kaataminen on hänen tavoitelistallaan ja siinä ohessa hän pystyisi mukavasti profiloitumaan suurten kaupunkien etujen ajajaksi. Hän pääsisi myös asemaan, jossa hänet noteerattaisiin Kokoomuksen vahvaksi mieheksi ja Orpo jäisi hieman sivuraiteelle. Näinhän voisi käydäkin, jos maakuntauudistus ja SoTe kaatuisivat. Uskon kuitenkin, että Orpo ja muu puoluejohto käy totiseen taistoon SoTen ja maakuntauudistuksen puolesta ja uskon myös, että he tuon taiston tulevat voittamaan. Kokoomuksen sisällä on monenlaisia kriittisiä ääniä, etupäässä juuri maakuntauudistusta vastaan, mutta tosipaikan tullen vain harva rupeaa aktiivisesti heiluttamaan venettä. Todennäköisesti noita heiluttajia on Kokoomuksen kansanedustajista vain kaksi: Lepomäki ja Harkimo.

Matti Mustonen

vapaavuori on kokoomuksen väyrynen.

Käyttäjän JaakkoPKarki kuva
Jaakko Karki

Orpo on ollut aivan saamaton ministerinä, paitsi yhdessä asiassa ja siitä hänellä on tosi suuri lasku - useita miljardeja Euroja - maksettavanaan sisäministeriajoiltaan kun laski maahan kymmeniä tuhansia "haittamaahanmuuttajia" (sekä muutaman asiallisen turvapaikanhakijan mutta nekin tarpeettomasti koska olivat jo turvallisessa Ruotsissa).
Orpo ei ole sovelias minkään puolueen johtajaksi koska hän ei ole johtaja, ei ole karismaattinen eikä osaa johtaa joukkojaan.

Käyttäjän JaakkoPKarki kuva
Jaakko Karki

Vapaavuorella taitaa olla suuremmat virat mielessään. Ensiksi Kokoomuksen puheenjohtajuus, sitten (pää)ministerin palli ja lopulta Presidentin valtaistuin Mäntyniemessä. Siinä sitä revanssia olisi vaikka muille jakaa.

Käyttäjän JaakkoPKarki kuva
Jaakko Karki

Todellakin, nykyinen hallitus hallitus jatkaa edellisen linjaa ja "on luomassa maahan ennenäkemättömän poliittisten virkanimitysten kerrostuman ja politrukkirälssin vyöryn".
Brysselin byrokratia on se pahin ulkoinen pesä jonne poliitikot kilvan pyrkivät oman maan etujen ja veronmaksajien kustannuksella, aiheuttaen vakavan "principal - agent" ongelman jossa valittu ja palkattu edusmies ajaa vain omia etujaan sen sijaan että ajaisi päämiehensä, eli oko kansan - etuja niinkuin pitäisi. Esimerkkeinä mainitsen Katainen (EU) myi maansa ns Kreikan velkajärjesrelyillä, Stubb ja Vapaavuori (EIB) loikkasivat vastuitaan pakoon palkkioviroille.

Toimituksen poiminnat