Roger Kulmala Kansallismielistä ajattelua

Monikulttuurisuus on rikkautta, josta pitää maksaa EU:lle bensaveroa.

  • Monikulttuurisuus on rikkautta, josta pitää maksaa EU:lle bensaveroa.

Yleisessä tiedossa on, että EU on erilaisissa kriiseissä rämpivä Euroopan maita kurjistava instituutio, jonka johtajat elävät todellisuudesta irtaantuneina liittovaltiounelmissaan. Tätä perustellaaksen ei lisää todisteita kaivata. Niin surkeaa on ollut eurokriisin ja turvapaikanhakijatsunamin hoitaminen.

Kuitenkin Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble osoittaa taas EU-päättäjien mielettömyyden väläyttämällä EU-maille yhteistä bensaveroa, jonka tuotot käytettäisiin turvapaikanhakijoiden vyörystä syntyneiden kulujen kustantamiseen. (http://yle.fi/uutiset/saksan_valtiovarainministeri_valayttaa_eun_yhteist...)

Ehdotus on täysin älytön. Ensinnäkin maahanmuuttokriisi johtuu siitä, että EU päästää mantereelle loputtoman määrän turvapaikanhakijoita Afrikasta, lähi-idästä ja Aasiasta. Ongelma ratkeaisi saman tien, jos Euroopan päättäjiltä löytyisi valmiutta sulkea EU:n ulkorajat.

Toisekseen EU:n kituvat kansantaloudet sekä työttömyyden ja taloudellisen epävarmuuden kanssa taistelevat tavalliset ihmiset eivät kaipaa uutta veroa, joka leikkaisi kulutusta ja nostaisi teollisuuden kuljetusten kustannuksia.

Meillehän on usein kerrottu, että maahanmuutto hyödyntää vastaanottavia maita taloudellisesti. Ei kai tälloin tarvita uusia veroja kustantamaan sitä? Todellisuudessa Eurooppaan tulevat turvapaikanhakijat ovat kielitaidottomia ja heikosti koulutettuja, joten heillä on heikot edellytykset työllistyä. Todennäköisesti monet heistä syrjäytyvät Euroopan kaupunkien ghettoihin.

Monikulttuurisuus on rikkautta, josta pitää maksaa EU:lle bensaveroa.

Schäuble mainitsee, että Schengen-alueen ulkorajojen turvaaminen on tärkeää, eikä saa kaatua rahan puutteeseen. Itse olen sitä mieltä, että koska Euroopan ulkorajojen sulkeminen tulee paljon halvemmaksi, kuin nykyisen maahanmuuttovirran jatkaminen, niin EU:n jäsenmaista löytyy aivan varmasti tarvittavat resurssit ilman mitään älyttömiä bensaveroja.

Tähän asti EU ei ole kerännyt itse veroja, vaan EU:n rahoitus on tullut jäsenmailta. Verotusoikeuden esittäminen unionille tilanteessa, jossa EU on todistanut lukuisia kertoja kykenevänsä sössimään asiat täydellisesti, osoittaa taas, miten EU-eliitti ajaa liittovaltiofantasioitaan sokeasti ympäröivästä maailmasta välittämättä.

Ei tähän loppuun voi muuta todeta, että missä EU, siellä ongelma.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ehdotus on sikäli ainutlaatuinen, että sillä viimein avattausiin EU:n verotusoikeus ja vahvistettaisiin integraatiota. Suurimmalle osalle EU-maista se olisi myös aika huomaamaton, koska raakaöljyn hinta on laskussa. Kuluttajahinnat eivät nousisi. Ehkä poikkeuksena Suomen kaltaiset maat, joissa valtaosa polttoaineen hinnasta on jo veroja.

Ketunhäntähän sieltä kainalosta pilkottaa, mutta ehdottomasti oikeansuuntainen ehdotus. Integraatiota on vahvistettava kaikin keinoin. Tällä tavalla myös pakolaisten vastaanottohaluttomat ja vastuuta kantamattomat EU-maat saadaan maksumiehiksi.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

"Joka taloudellisen painostuksen tai tuen avulla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta tai tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."

Toisin sanoen jos jatkuvista vallansiirtopyrkimyksistä saa palkkaa, muita etuisuuksia tai esimerkiksi palkkioviran, se on käsittääkseni jokseenkin kiellettyä. Voihan sitä kyllä joku ilmaiseksikin puuhastella, ainakin teoriassa.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Ketunhäntähän sieltä pilkottaa. Schäuble yrittää siirtää Saksan tekemien virheiden laskun muiden maksettavaksi. Ei tuossa ole kyse vastuun kantamisesta vaan vastuun siirtämisestä. Ja mitä tulee tuohon integraation vahvistamiseen kaikin keinoin, vaikka kansalaisten tahdosta riippumatta, niin eikö Neuvostoliiton, Itävalta-Unkarin tai Jugoslavian historia opettanut yhtään mitään?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Integraatiota on vahvistettava kaikin keinoin."

Tarkoitatko eurooppalaisten mielipiteistä huolimatta?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Yritätkö halveksua meidän aitoeurooppalaisten mielipiteitä. Tietenkin me haluamme vahvistuvaa integraatiota. Se on enemmän tätä paikallista perunakuoppajengiä, joka panee hanttiin kehitykselle sen kaikissa olomuodoissa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Tietenkin me haluamme vahvistuvaa integraatiota."

Mikäli olisit oikeassa niin miksei media ja poliitikot uskalla puhua liittovaltiosta lopullisena ratkaisuna?

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Kun kehituskulku on syklistä, niin kehityksen vastustaminen tai kannattaminen on kai pelkkää "aikalaisharhaa". Toisaalta, jos oletetaan, että puhutaan positiivisesta kehityksestä, niin se taas on aika subjektiivista - kuka mitäkin pitää positiivisena ja negatiivisena.

Ja toki kaikki vähemmistöt tykkäävät ajatella olevansa enemmistö.

Ei tästä jää käteen muuta kuin ryhmän A perusteeton ylemmyydentunto ryhmää B kohtaan.

Kari Ahveninen

Kuka tahtoo, kuka ei. Mites sitten suu pannaan kun on menevinään vaikkapa Ranskaan, ja saapuu yleiseurooppalaiseen huttuun? Saksaan? Italiaan?

Joskus, Börje, minusta tuntuu että sinulla on tuo mietintä pikkuisen hakusessa. Jos kaikki on tuota yleiseurooppalaista kuohuvaa huttua, niin mitä se sitten on? Sekametelisoppaa?

Jotenkin en usko että italialaiset omaksuvat suomalaisen työmentaliteetin, ranskalaiset englantilaisen keittiön, ruotsalaiset... no, ruotsalaiset kyllä hyväksyvät ihan kaiken mikä ei ole ruotsalaista. Liekö liiallista samaistumista vanhaan kunnon kreikkalaiseen kulttuuriin joka sekin meni jo aikaa sitten?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #28

Bensaverohan ne eurooppalaiset monisatavuotiset kulttuurit muuttaa. Veikkaan somen ja netin yleensä vaikuttavan noin satatuhatta kertaa enemmän meidän kulttuurien sekoittumiseen. Luonnollista muutosta vastaan kamppaileminen on jatkuvaa vastatuuleen kusemista.

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #33

Integraatiota, veli hyvä, integraatiota. Kun kaikkialla on kaikki samaa niin ei tarvitse enää matkustaa minnekään. Kaikki on jo koettu, pohjamutia myöten.

Älä ole naiivi, ei maailma yhteen bensaveroon kaadu, mutta sama kulttuuri kaikkialla, se tuskin toteutuu. Ei siis bensaverokaan.

Kuka prkl haluaa maksaa jonkin toisen kansakunnan tyrimiset? Sinäkö, Börje, olet sitä mieltä että suomalaisten tulee maksaa kun joku muu ns. ryssii?

Elu Auvinen

Tottakai siellä pohditaan kaikenlaisia keinoja rahoittaa tuota kriisiä.
seuraavana tai viimeisrnä keinona joutuvat ottamaan käyttöön kriisinhallintarahaston ja se tuskin itse E.U.n ja Ekp.n kannalta on vakautta lisäävää.
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1837...

Itse varakkaammat turvapaikanhakijatkin varmasti mieluummin maksaisivat ne tonninsa ennemmin E.U.lle kuin salakuljettajille.

Pekka Iiskonmaki

Bensiini ja autoilu on jo nyt niin kallista, että 2000 euron bruttopalkalla ei kannata töissä käydä.

Ei mitään korotuksia liikenteelle. Päinvastoin niitä pitää leikata. Samoin 2000 euron palkka pitää jäädä puhtaana käteen.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Schäublen bensavero ehdotus torjuttiin jo eilen sekä CDU:n että SPD:n taholta, kuten erään Saksan asioita seuraavan perussuomalaisen blogin kommenteissakin todetaan. Schäublen kannalta järkevä ajatus on tietysti se, että Saksa ei jäisi yksin maksamaan turvapaikkakriisin kuluja.

Kari Ahveninen

Saksa saa mitä tilaa, ja kun on tilannut kuluja niin maksakoon myös. Itse.

Se vaan kyllä ihmetyttää että jos tuo maahantunkijoitten tulva on niin hyödyllistä ja kannattavaa ja tuottaa vielä voittoja, niin alkaako sitten Saksa maksamaan muille eu-maille tästä saavuttamastaan, itse haalimastaan edusta ja voittoa tuottavasta toiminnasta korvauksia kun on kaapinut parhaat päältä?

Vai olikohan se taas ihan vaan sellainen "märkä uni"? En piru vie tajua, että kun tätä koko ajan markkinoidaan sillä että se on eurooppalaisten etu ja voimavara ja tuottaa niin perk*leesti niin miten sen takia pitää (taas kerran) verotusta nostaa ja siihen pumpata entistä enemmän rahaa?

Milloin se alkaa tuottamaan?

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Seitsemässä vuodessa alkaa tuottamaan saksalaisten laskelmien mukaan, siis jos ei koko ajan tule uusia tulijoita samaa vauhtia.

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #12

Seitsemän kertaa seitsemän, eikä lopputulos ole kuitenkaan kovin varma, ainakaan tähän astisista saavutuksista päätellen.
Siis suomalaisetkin tulevat maksamaan saksalaisten "saavutuksista" vielä kauemmin kuin Kreikka-lainoista ja takauksista. Jep. Hyvä tulee.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Mitäs kulttuuria ja rikkautta se Suomen ylisuuri veroaste sitten on ja pitääkö sitä rakastaa?

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Ei, mutta ilmeisesti tätä EU veroa siis pitää ?

Kari Ahveninen

Pitääkö siis tuota ylisuurta veroastetta sitten vielä korottaa monikulttuurisuuden nimissä, ja vielä rakastaa sitä? Sinähän vasta hupaisaa kerrot...

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Saataisihan sillä maksajiksi myös ne unionimaat jotka eivät ole pakolaisia pahemmin ottaneet. Keventäisi Suomenkin taakkaa.

Mielenkiintoinen veto blogistilta sinänsä rinnastaa verot kulttuuriin. Nythän meikäläisen veroasteen huomioiden nimenomaan se kotimainen kansallinen kulttuuri on osoittautunut vähän turhan kalliiksi. Jos siis blogistin logiikalla mennään.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #29

"Saataisihan sillä maksajiksi myös ne unionimaat jotka eivät ole pakolaisia pahemmin ottaneet. Keventäisi Suomenkin taakkaa."

Me saisimme molemmat taakat, lisäverot ja pakolaiset, ei olisi meille hyvä kauppa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Saahan sitä ehdotella, eipä vaan taida Börjen unelma toteutua, taidetaan olla menossa Euroopassa ihan vastakkaiseen suuntaan.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Kriisit usein aiheuttavat myös väliaikaista henkistä taantumaa. Myrskyn jälkeen on poutasää...

Risto Laine

Taloussanomissa oli hyvä artikkeli Saksan tilanteesta, jossa arvovaltaiset economistit laskivat, että Saksan talous on ollut maahanmuuttajien ansiota. Ensin heistä on tietysti kuluja, mutta myöhemmin se kääntyy tuloksi. Näin siis saksanmaalla. Economistit arvuuttelivat ongelmista, joita tälläinen aiheuttaa, antaen ympäripyöreita analyyseja kokonaisvaikutuksiltaan koko yhteiskunta rakenteeseen ja ongelmiin.

Nyt olemme saaneet hiukan esimakua näistä vaikutuksista, kun maahanmuuttaja syrjäyttää kantaporukan, siihen lisättynä kulttuuriset ja uskonnolliset eroavaisuudet. Ilmeisesti economistit ja politiikot kuvittelivat, että EU rajan ylittää yksilö, jolla on omat ajatukset. Näin ei toki ole, vaan rajan ylittää myöskin elämänkatsomukset jne.

Myös erilaisia kuri- ja totalitarismi ideologioita nousee joka nurkalta sekoittamaan pakkaa. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Käyttäjän MiikaKautto kuva
Miika Kautto

Suurin kysymys tässä ehdotuksessa ei ole itse vero, joka ei tulisi näkymään mitenkään kansalaisten taskuissa, kun öljyn hinta on pohjamudissa. Suurin kysymys on että Eu:lle annettaisiin verotusoikeus, tosin epäilen sen tapahtuvan jäsenvaltioiden budjettinen kautta. Komissio on jo luvannut auttaa niitä valtioita jotka ovat ottaneet vastaan pakolaisia, mikä on hyvä linjaus, mutta rahoitus on ongelma, kun se tulee joka tapauksessa niistä valtioista joihin turvapaikanhakijoita on jo tullut. Tässä vain siirretään rahaa taskusta toiseen.

Blogistin ehdotus rajojen sulkemisesta on älytön, meillä on tuoretta kokemusta Venäjän vastaisista pakotteita ja tiedämme miten siinä kävi. Tarvitsemme rajoja jotka voidaan ylittää. Taloudelliset hyödyt turvapaikkahakijoista tulevat tulevaisuudessa, mutta kustannukset nyt.

Suurin ongelma on keskustelun nojautuminen turvapaikanhakijoihin ja heidän väitettyihin rikoksiin. Keskustelu olisi älykästä kun puhuttaisiin miten pakolaisuus saataisiin estettyä. Arabikeväästä on kohta kuusi vuotta ja yhtä kauan on ollut ihmisiä pakolaisleireillä. Pakolaistulvan paine ei helpota ennen kuin Euroopan ympäristö rauhoittuu. Parasta olisi tehdä laillinen tie päästä Eurooppaan, se tarkoittaisi kiintiöpakolaisten kiintiöiden nostamista, silloin saisimme valita keitä tänne tulee ja paine laittomaan siirtolaisuuteen vähenisi. Tästä on saatu hyviä kokemuksia Yhdysvalloissa, jossa työlupien saamista on helpotettu. Rajojen kiinni laittaminen on populistinen vastaus, monimutkaiseen ongelmaan.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Ongelmien monimutkaistaminen tekee niiden ratkaisemisesta mahdonta. Jos se on tarkoituskin, niin antaa palaa vaan, mutta asiat on ratkaistava niillä resursseilla ja välineillä, joita on käytössä ja saatavilla.

"Maksa nyt, voita tulevaisuudessa" taas on jotakin, mikä saa minut epäilemään että jossain välissä on markkinamies päässyt kusemaan silmään.

Käyttäjän MiikaKautto kuva
Miika Kautto

Maailma on monimutkainen paikka. Kuitenkin monimutkaisiin ongelmiin voi saada ratkaisun, mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Se työ vasta on aloitettu ja ratkaiseminen vie aikaa. Maksu tulee aina ennakkoon, mutta jos sitä ei nyt makseta, se maksetaan tulevaisuudessa korkojen kanssa.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #21

Maailma ei ole mikään ongelma ratkaistavaksi, se vaan on. Ratkaisu on osaksi myös määrittelykysymys. Se voidaan määritellä monella tavalla, mutta sellaisessa ei ole mitään järkeä, että ratkaistaan asioita, joita ei voi ratkaista, mutta tarjotaan ratkaisuksi hintaa, joka pitää maksaa. Että sitten kun keisarin uudet vaatteet on päällä ja niistä on maksettu hirveä summa rahaa, niin pakkohan niiden on näyttää hyviltä.

Ja viimeinen lause ei enää kuulosta siltä, että markkinamies on kussut silmään, vaan mafiamies.

Lars Fridman

Joopajoo, lisää integraatiota ja vähemmän OMAA päätösvaltaa. Olemme jo nyt EU:n eliitin ja Bilderbergin talutusnuorassa, vailla OIKEAA itsenäisyyttä.
Maamme on EU:n periferia josta ei muualla juuri olla kiinnostuneita, korkeintaan halutaan ryöstää mineraaleja ja ostaa tuottavat firmat pois maksamasta valtiolle veroja. Sitten kun meistä ei enää ole maksumiehiksi meidät voikin unohtaa.
Todennäköisesti tänne vain työnnetään lisää kehitysmaalaisia ja pahimmassa tapauksessa kaikki euroopan ydinjätteet.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Bensavero kerättäisi kattamaan pakolaisten vastaanoton kustannuksia, ei sonänsä liity monikulttuuriin.

Kari Ahveninen

Kerropas nyt Bodil tarkemmin miten se ei liity monikulttuurisuuteen? Sitä korotetaan vain siksi että sitä korotetaan? Vai korotetaanko sitä sen takia että eurooppaan tuppaava monikulttuurisuus tulee niin kalliiksi että sitä pitää saada joka eikka ja veikka maksamaan?

Ja kun vielä kyseessä on niinsanottu "tyhjä arpa" josta ei toistaiseksi tiedetä muuta kuin että se maksaa, tuloksista eli siitä "voitosta" ei ole mitään takeita, niin en sanoisi että ihan oikein menisi.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Tuo vero liittyy pakolaiskriisin hoitamiseen. Tarvitaan EU:n laajuisia toimia ja niitä pitää rahoittaa. En millään ymmärrä miten monilultturisuus (maassa monia kulttuureja) liittyy pakolaiskriisiin. Suomi on/olisi monikulttuurinen maa vaikka tänne ei tulisi yhtään pakolaista.

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Jokapäivä tulee edellistä päivää hullumpi idea. Eu on kuollut instituutio, antakaa sen kuolla rauhassa. Ehsottomasti parempi olisi tästä uppoavasta laivasta löhteä välittömästi. Eu on hyväävauhtia muodostumassa diktatuuriksi, se ei anna kansallisvaltioiden elää. Tästähän Puola esimerkkinä ja älkää tulko mulle lätisemäån Eu-oikeusperiaatteista. Mulle toi paskanjauhanta ei uppoo. Herätkää suomalaiset...haluammeko olla diktatuurissa ja käytännössä Usan vasallivaltiona. Sitähän tämä nykyisyys on. Ottakaamme itsenäisyys, päätäntävalta ja omistus suomalaisiin käsiin, sinnehän se kuuluu. Nykyinen poliittinenkenttä niin korruptoitunut ja mädäntynyt, että voidaan hyvällä syyllä sanoa heidän tekevän jokapäivä valtiopetosta. Poliitikot eivät uskalla tunnustaa selvää tosiasiaa, että 20 vuotta on mennyt penkinalle ja loppuakohden vauhti kiihtynyt. Ainoa selväjärkinen ajatus nykymenossa on Euexit.

Toimituksen poiminnat