Roger Kulmala Kansallismielistä ajattelua

Ennustan Britannian vaalien tuloksen

Huomenna Britanniassa käydään jännittävät ja tiukat vaalit, joiden lopputulos vaikuttaa merkitävästi sekä Euroopan unionin että brittiunionin yhtenäisyyteen. Vaikka asiantuntijat pitävät vaalien lopputuloksen ennustamisen olevan vaikeaa, esitän tässä oman valistuneen arvauksen lopputuloksesta ja Britannian seuraavan hallituksen koostumuksesta.

Aluksi muistutan lukijaa Britannian vaalijärjestelmästä, jossa maa on jaettu 650 vaalipiiriin, joista menee läpi eniten ääniä saanut ehdokas. Jossain vaalipireissä kolmanneksen äänistä saanut ehdokas voi mennä läpi ja kaksi kolmasosaa äänistä menee ns. hukkaan. Tällöin puoluiden koko maassa saama äänimäärä ei välttämättä korreloi puolueen saamien parlamentikkojen määrän kanssa. Esimerkiksi parlamnetin suurin puolue ei ole välttämättä eniten ääniä saanut puolue. Suomessahan on käytössä D'Hondtin menetelmä, jossa puolueen saama äänimäärä on vastaa suurin piirtein puolueen saamien kansanedustajien määrä.

Britannian vaalijärjestelmä on toiminut, kun Britaniassa on ollut kaksipuoluejärjestelmä, jossa kaksi suurinta puoluetta kerää melkein kaikki äänet. Näissä vaaleissa perinteiset suuret puolueet ovat saamassa vain 2/3 äänistä ja paineet suhteellisuuden kasvattamiseen Britannian vaalitavassa ovat kasvaneet. Mielipidemittausten tuloksia löytyy täältä: (http://www.bbc.com/news/politics/poll-tracker)

Mennään sitten vaalien tulokseen. Uskon, että istuva pääministeri David Cameron jatkaa pääministerinä. Vaikka Cameronin konservatiivien kannatus tippuu viime vaaleista, pystynee puolue pysymään parlamentin suurimpana puolueena. David Cameronin henkilökohtainen suosio on Britannian politiikoista suurin ja Britannian taloudella menee hyvin, ainakin euroalueeseen verrattuna. Lisäksi mitä olen itse seurannut vaalikampanjoinnin loppusuoraa, niin minusta Cameron on pärjännyt paremmin kuin hänen haastajansa Ed Miliband. Kuitenkin Cameronin hallituksen kovana pidetty leikkauslinja voi rokottaa kannatusta ratkaisevasti. 

Jos Cameron jatkaa pääministerinä, uskon hänen pitävän lupauksensa EU-kansanäänestyksen järjestämisestä vuoteen 2017 mennessä. Äänestyksen lopputulosta ei voi vielä tässä vaiheessa ennustaa, koska mielipidekyselyiden tulokset ovat näyttäneen EU-jäsenyyden kannatuksen vaihtelevan. Paljon riippuu siitä, kampanjoiko Cameron ja hänen puolueensa jäsenyyden puolesta vai vastaan. Cameronhan on sanonut, että tukee jäsenyyttä, jos saa neuvoteltua EU:n uudistumaan ja antamaan takaisin valtaa jäsenmaille Brysselistä. Itse en usko Cameronin neuvotteluiden onnistuvan, jolloin Cameronilla olisi paineita kampanjoida jäsenyyttä vastaan. Moni konservatiivipuolueessa vastusta jäsenyyttä kiivasti jo nyt, kuten Lontoon karismaattinen pormestari Boris Johnson ja europarlamentikko Daniel Hannan.

Koska kumpikaan pääpuolueista ei näytä saavan parlamenttiin enemmistöä, tarvitsee niiden kootaa jonkinlainen koalitio hallitakseen maata. Keskeisessä asemassa voi olla silloin hyvinkin liberaalidemokraatit. Viime vaaleissa puolue saavutti vaalivoiton, jonka jälkeen puolueen puheenjohtaja Nick Clegg vei puolueensa hallitukseen konservatiivien kanssa. Vaikka liberaalidemokraatien äänestäjät pettyivät hallituksen toimintaan ja puolue on kärsimässä vaaleissa tappion, niin uskon puolueen jatkavan koalitiota konservatiivien kanssa. Puolueella kävisi hallituskumppaniksi sekä konservatiivit että työväenpuolue, mutta Clegg on sanonut pyrkivänsä ensisijaisesti yhteistyöhön parlamentin suurimman puolueen kanssa, joka minusta näyttäisi olevan konservatiivit.

Koska arvelen Cameronin jatkavan pääministerinä, niin silloin vaalien häviäjäksi tulee työväenpuolue ja sen johtaja Ed Miliband. Miliband ei ole yhtä suosittu kuin Cameron, mutta merkittävämmäksi syyksi oletettavaan tappioon pidän Skotlannin kansanpuolueen SNP:n nousua. SNP:n nousun takia työväenpuolue menettänee kymmeniä parlementikkoja Skotlanissa, mikä vaikeuttaa työväenpuolueen nousua suurimmaksi puolueeksi, jolloin he eivät olisi ensisijainen kumppani liberaalidemokraateille. Työväenpuolue ei näytä saavuttavan enemmistöä parlamentissa ilman SNP:n tukea. Riippuvuus brittiunionin hajoamista kannattavista nationalisteista kuitenkin vieraannuttaa englantilaisia äänestäjiä, mikä voi vähentää puolueen kannatusta Englannin vaalipiireissä. Myöskin liberaalidemokraatit ovat todenneet, että eivät ole valmiita yhteistyöhön koalition kanssa, jossa SNP on mukana. Tosin Miliband on etukäteen kieltänyt aikovansa tehdä yhteistyötä SNP:n kanssa.

Vaikka SNP koki karvaan tappion viime syksynä itsenäisyysäänestyksessä, niin se ei ole puoluetta lannistanut. Päinvastoin, sillä uuden johtajansa Nicola Sturgeonin johdolla puolue järjestää mielipidekyselyiden perusteella huomenna mahtijytkytyksen. Puolue voittanee ainakin lähes kaikki Skotlannissa jaossa olevat parlamenttipaikat. Vaikka SNP on nationalistinen puolue, niin muuten puolueen arvoja voisi kuvailla vasemmistolaisiksi. Siksi se tukee Britannian parlamentissa mahdollisesti vain työväenpuolueen johtamaa hallistusta ja yhteistyö konservatiivien kanssa on pois suljettu. Jollei SNP ei päädy vaa'ankieliasemaan parlamnetissa, niin vaalivoitosta ei seuraa mitään suoria seurauksia. SNP ei ole vielä esittänyt vaatimuksia uudesta itsenäisyysäänestyksestä, mutta ensi vuoden Skotlannin aluevaaleissa tilanne voi olla jo toinen. Joka tapauksessa SNP voitto on osoitus, että Skotlannin itsenäisyysliike on vahva ja Britannian yhtenäisyys on yhä uhattu.

Nigel Faragen johtama EU-vastainen ja populistinen UKIP on moninkertaimassa kannatuksensa viime vaaleihin verrattuna, joissa se sai 3% äänistä. Vaikka kyselyiden mukaan UKIP olisi saamassa 14% äänistä, niin vaalijärjestelmän takia parlamenttipaikkoja on luvattu vain alle kymmenen. Jos Britanniassa olisi käytössä D'Hondtin menetelmä, niin tuolla kannatuksella UKIP saisi parlamenttiin noin 90 parlamentikkoa 650:stä. Koska UKIPin parlamenttikkojen määrä on jäämässä hyvin pieneksi, en usko sen nousevan vaa'ankieliasemaan ja pääsevan kumppaniksi mihinkään koalitioon. Puheenjohtaja Farege itse käy tiukan kamppailun parlamenttipaikastaa omassa South Thanetin vaalipiirissä.

Pienistä puolueista vihreät on kasvattanut UKIPin lailla hyvin kannatusta, mutta vaalijärjestelmän takia senkään menestys ei realisoidu parlamentikoiksi. Pienet alueelliset puolueet Walesista ja Pohjois-Irlannista voivat päästä mukaan mahdollisiin koalitioihin, mutta niiden merkitys olisi marginaalinen. Lähinnä ne ajaisivat oman alueensa etua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Kiitos infosta, Roger, hyvää pohdintaa! Mielenkiintoiset ja jännittävät vaalit todellakin, ja merkitystä koko Euroopalle.

Toimituksen poiminnat